Iltaa kohden viileni ja taivas meni pilveen. Oltiin leireilemässä kotipihalla.

puikkonokka

Tänään kaikki on mennyt hyvin. Tulee ajatus, että ehkä tästä selvitään, jotenkin.

Kudosnestettähän se mollukka oli, pelkkä ruhje

Ei kannata tehdä mitään ettei sinne mene bakteereja.

Maksoin 30 sek kestäneestä kopeloinnista 50 e

Melko kallista, sanon ma.

Mutta mielenrauhalle ei ehkä voi laittaa hintaa.

Tänään on kohkattu ja sohlattu ja pesty kusipyykkiä, mutta omistajalla on silti ihan ok-fiilis. Jätin Boriksen päivällä puoleksi tunniksi häkkiin kun menin kauppaan, ja kun tulin takaisin, oli sillä pololla tullut pissat alle. Lounge meni pesuun, taas. Sen siitä saa kun ei pissaa aamulla lainkaan vaan merkkaa vain ruokalusikallisen verran, yhdeltä päivällä alkaa olla jo pissis.

Vein nolon ja läähättävän koiran pihalle, se lorotti rakon tyhjäksi ja kohkasi sisään. Portaissa kävi vahinko - vaikka pidin kiinni ja koitin auttaa etupäätä, Boris hypähti viimeisen rappusen ja tömäytti kipeän jalan ensimmäisenä maahan. Tuskin siinä mitään pahempaa vauriota tuli, mutta tärähdys kuitenkin, ja nyt B on kulkenut jalan kanssa varovaisemmin ja enemmän keventäen. En suostu syyttämään itseäni koiran jokaisesta virheliikkeestä, en ole yli-ihminen. Jos se kaahaa portaissa käskystä huolimatta niin minä en aina yksinkertaisesti pysty estämään.

Kun sitten meikkasin vessassa eläinlääkäriin lähtöä varten ja käänsin koiralle sekunniksi selän, se ehti kiivetä sohvalle. En tiedä, miten se sen teki, mutta kun kurkkasin seuraavan kerran, koira makasin tyytyväisellä pikku kerällä sohvalla ja heilutti mulle hännänpäätä kun kysyin, mitä se siellä teki.

Sohvasta koituu vielä ongelmia, sano mun sanoneen. Tällä kertaa sentään sain nostettua koiran pois ilman vahinkoa, mutta auta armias jos se poukkoaa sinne ja pois omin luvin. Sitten kyllä sattuu jalkaan pahemmin kuin pikkutäräys.

Omistajan kuuppa alkaa nyt prakata.

Stressi purkautuu hermostumiskohtauksina ja itkeskelynä ja hirmuisena väsymyksenä. Tuntuu että kyttään koiraa koko ajan, sen jokaista inahdusta ja sitäkin jos se on hiljaa. Jos se menee pois näkyvistä, pitää kohta käydä katsomassa, hengittääkö se vielä. Oman kodin seinät tuntuvat kaatuvan päälle, kun en ole käynyt missään sitten viikonlopun, jonka käymiset eivät todellakaan olleet niitä mieluisimpia.

Äiti käski lähteä ulos kävelemään ja syömään jäätelöä. Tiristelin puhelimeen, että en mä voi kun ei mulla ole koiraa jonka kanssa kävellä. No joo, koirani on kuitenkin hengissä, ei pitäisi porata. Menin ja tuli vähän parempi mieli.

Huomenna mennään kuitenkin taas eläinlääkäriin. Boriksen kaulaheltan turvotus on lisääntynyt ja kaulassa näkyy n. nyrkinkokoinen pahkula. Konsultoin HauMauhun ja varasin samalla ajan tikkienpoistoon ja jälkitarkastukseen. Sieltä tuli ohje, että jos kaulaturvotus epäilyttää, kannattaa käydä jossain näyttämässä. Helsinkiin asti ei sen takia tarvitse lähteä. Koska olen hysteerinen enkä aio riskeerata tässä vaiheessa yhtään, menen tutkituttamaan. Kyse voi olla vain kudosnesteestä, yliherkkyydestä jollekin lääkkeelle tai itikanpistoksesta, mutta asia vaivaa mua ja haluan sille selvyyden. Lisäksi jalan tukisidettä täytyy vähän entrata, lastanpää pilkottaa alhaalta ja raapii koko ajan maahan. Yllättävän monta sukkaparia yksi koira voi muutamassa päivässä kuluttaa puhki, vaikka olevinaan se ei yhtään liikukaan.

Kakanpanttaus on myös ollut ongelmana. Sisällä koira vinkuu ulos ja ulkona sisään. Omaan pihaan ei kertakaikkiaan voi paskoa. Nyt kylläkin Johannes tuli koiran kanssa ulkoa ja kakkaa oli tullut, erävoitto! Kovaa se oli ollut. Ainakin leikkauspäivänä saadut opiaatit aiheuttavat ummetusta, en tiedä voiko tämä vielä olla sitä.

Vaikka koiran vointi on edelleen hyvä, omistajasta tuntuu tänään aika matalalta. Vaikea katsoa koiraa, joka ei ymmärrä, miksei mennä lenkille tai leikitä leluilla. Millä pirulla sitä jaksaa tulevat viikot?

Murtuma edestä

Ja sivulta

Kuvat leikkauksen jälkeen: 

Edestä

Sivulta

Eli rautaa on. Leikannut ell. Heikki Putro sanoi, ettei tukilevyä välttämättä näin isolla koiralla tarvitse poistaa lainkaan, mutta aina noihin liittyy riski, että ajan mittaan ne alkavat haurastuttaa luuta. Suositus oli, että jalkaa kuvattaisiin alkuun puolivuosittain, jotta nähdään, tapahtuuko ei-toivottuja muutoksia.

Muut vauriot Boriksella olivatkin hyvin vähäiset.

Tässä tikattu haava vasemmasta etusesta

Takalonkassa on pintanaarmu

Leikatun jalan kainaloon on kerääntynyt vähän nestettä ja mustelmaa. Tänään huomasin, että oikealta puolelta myös Boriksen "heltta" turvottaa ja roikkuu: 

Tarkkailen sen kehittymistä huomiseen ja jos pahenee, soitan HauMauhun.

Boris on ollut uskomattoman reipas. Toki se nukkuu paljon, mutta hereillä ollessaan koittaa touhuta ja puuhata. Lenkille olis kova tarve, ja sohvalle! Liikkuminen on todella hyvää, varpaat taipuvat myös paketoidusta jalasta ja Boris varaa hiukan sille. Ruokahalu kunnossa, vettä juo, tarpeet tehdään, häntä heiluu, lempijäniäkin kanniskellaan suussa. Pelkään takapakkeja niin etten uskalla iloita hyvistä merkeistä.

Luunsyöminen sujuu vampusta huolimatta

Päivällä meinasi tulla huutoitku kun yhtäkkiä jysähti, kuinka huonosti olisi voinut käydä. Boris tunki syliin ja huitoi paketoidulla jalallaan ja nuoli kaikki naaman ulokkeet. Ei siinä sitten voinutkaan itkeä kun piti vähän nauraa.

Boris heiluttaa häntää. Taptaptap lattiaa vasten. Itkua saa niellä koko ajan (minähän yritän olla normaali) kun toinen on niin reipas. 

Päivä on mennyt rauhallisesti ja hyvin. Kävin kaupassa hakemassa lasten kurarukkasia tassun suojaksi, liukuestesukkia alekorista ja apteekista sidetarpeita ja maitohappobakteeria. Apteekintäti oli huolissaan kun pyysin sideharsoa suojaamaan koiran tikattua haavaa - sitten sanoin, että se haavajalka on meidän pienin murhe kun toinen jalka on kokonaan poikki...

Oudon normaalilta sitä voikin kuulostaa sanoessaan noita sanoja vieraalle ihmiselle. Ihan kuin olisin jo sisäistänyt tämän asian. Koirani on jäänyt auton alle. En kyllä ole.

Boris pääasiassa nukkuu. Käytiin vähän aikaa makaamassa pihalla viltin päällä kun Johannes leikkasi ruohon (pakko leikata kun B ei tahdo kulkea pihan perälle jos ruoho on pitkää ja kosteaa... hienohelma.), ja se tuntui tekevän hyvää koiran psyykelle. Katseltiin lintuja ja kuunneltiin naapuruston ääniä. Kyykkypissaaminen alkaa sujua, ja rakko lorotetaan kerralla tyhjäksi. Kehutaan Borista kovasti kun se pissaa, ja Boris koittaa parhaansa mukaan olla kuin ei huomaisi meitä. Sitä silminnähden hävettää.

Mietin omituisia ajatuksia: mun pitää varmaan ruveta käymään yksin lenkillä kun nyt kuuteen viikkoon ei ole lenkkikaveria. Ja: mun pitää ajaa töihin jotain toista kautta kuin sitä tietä, jolla Boris jäi alle. Onneksi voin tehdä suuren osan töistä kotoa käsin. Ja että mitäköhän lähiseutujen asukkaat ajattelevat, kun meitä ei näykään missään lenkillä. Pitääkö naapureille ilmoittaa (yksi kyllä kävi jo utelemassa).

Olen kummasti taas järjestänyt asioita: siirtänyt rahaa Helsingissä asuvalle veljelleni, joka menee huomenna HauMauhun maksamaan meille jääneen laskunosuuden. Tapiolan suorakorvauspalvelu on käytössä vain arkisin. Lasku siis jäi lauantain jälkeen vielä avoimeksi, jotta arkipäivänä asiakas saa sitten maksaa vain oman osuutensa. Tämäkin hienoa palvelua eläinlääkäriasemalta.

Olen eilen lähettänyt kiitosviestin pariskunnalle, joka otti meidät kyytiinsä siitä tieltä onnettomuuden jälkeen. Heidän numeronsa sain pe-iltana päivystäneen eläinlääkärin kännykästä. Lisäksi haluaisin jollain tavalla vielä kiittää Boriksen leikannutta Heikki Putroa, mutta ehkä teen sen sitten kun koko hässäkkä on ohi. Reilun viikon päästä menen kuitenkin uudelleen HauMauhun tikkien ja lastan poistoon ja jälkitarkastukseen, ja sitten kuuden viikon päästä kontrolliröntgeniin.

On vaikea ajatella tästä eteenpäin juuri mitään. Huomenna pitää taas aloittaa työt. Kaupassa täytyy ruveta käymään ja ruokaakin laittamaan. Kummallisesti oma keho vain toimii. Lähinnä toivon, että saisin nukkua yöt ilman painajaiskuvia. Itsesyytöksiä voi vielä jotenkin hillitä näin hereilläollessa, kun järjellä tiedostan, että en olisi voinut tehdä tilanteessa mitään toisin. Paitsi olla laskematta irti.

Sunnuntai-aamu.

Puolison kanssa mietitään, mitä tekevät sunnuntai-aamuisin ihmiset, joiden koiran jalka on poikki. Ehkä kuitenkin sitten keittävät kahvia, avaavat television, puhuvat, etsivät netistä vertaistukitarinoita. Kantavat koiraa pihalle ja takaisin. Yrittävät olla normaaleja.

Normaaliuteen pyrkivät meillä kissatkin, eriskummallisella raivolla, sen huomasin jo eilen, vai oliko se perjantaina, en jaksa muistaa. Ne saavat korostuneita leikkihepuleita, viilettävät ihan Boriksen kylkiä pitkin ohi, ovat kovaäänisempiä ja näkyvämpiä kuin ikinä.

Yö meni odotuksiin nähden hyvin. Iltaruoka ei maistunut, koska olin murskannut antibiootin sinne sekaan. Tungin muhjuisia pillerinpaloja koiran kurkkuun ja otin ruokakupin pois edestä. Iltamyöhällä saavutettiin yksin virstanpylväs: Boris kävi pissalla. Ujellus oli kova ja henkinen häpeä vielä kovempi, kuin kömpelö koira koitti könkätä puunjuurelle niin että saisi nostettua koipea. Tyttöpissaaminen ei tullut kuuloonkaan.

Yöksi laitoimme Boriksen varmuuden vuoksi häkkiin, ettei se ramppaisi edestakaisin, ja sinne se rauhoittui nukkumaan. Johannes nukkui sohvalla häkin vieressä ja minä makuuhuoneessa. Yöllä heräsin kerran nuolemisääneen - olen niin rutinoitunut vahtaamaan Boriksen tassujen nuolemista, että heräisin varmaan koomastakin siihen ääneen. En tiedä, nuoliko koira vasemman etusen tikkejä vai kanyylinpaikkaa, mutta laitoin jalkaan kuitenkin sukan suojaamaan tikattua haavaa. Toisen kerran heräsin, kun hirvittävän kova ukkonen tuli ihan päälle. Salamat löivät ihan tauotta ja vettä tuli kaatamalla, mutta koira pysyi koko ajan rauhallisena ja hiljaa. Hyvä niin.

Yömaja

Aamulla heräsimme puoli kahdeksalta antamaan koiralle lääkkeet (nyt suoraan kurkkuun), ruokaa ja vettä sekä viemään pihalle. Ja miten iloiseksi ihminen voikaan tulla koiranpaskasta! Boris teki asiansa: nyt tyttökyykkypissalla, kun pissaa tuli varmaan useampi litra, ja pienen kakan. Melkein itkin. Ruokaakin se söi, ja joi kunnolla. Voitonmerkkejä kaikki.

Olen yllättynyt siitä, miten hyvin Boris liikkuu jalkapaketistaan huolimatta. Kömpelöhän se on, mutta könkkää kolmella jalalla sisukkaasti ja kovaa. Menoa on pakko koittaa vähän hillitä. Ulosmeno on vaikein osuus, sillä meillä on ulkoeteisessä pari porrasaskelmaa ja sitten vielä ulkorappuset. Pikkuhiljaa täytyy opettaa koira siihen, että sen etupäätä kannatellaan ja takajalat saavat kävellä itse portaissa, muuten sitä ei saa yksin ulos.

Boris vinkuu vielä aika paljon, mutta tulkitsen sen ennemmin sellaiseksi oudon olon ilmaisemiseksi kuin kivun huutamiseksi. Nytkin B on ruvennut nukkumaan lattialla, ja on siinä ihan rauhassa vaikka me kävellään edestakaisin ja yritetään elellä normaalisti.

Pyykinpesukone jauhaa tauotta, meillä on niin paljon pissaisia huopia, täkkejä, pyyhkeitä ja lakanoita kuin vain voi olla. Mutta luulen, että allelaskeminen loppuu nyt kun ulkona on jo saatu onnistuneita pissasuorituksia.

Dokumentoinnin tarve on suuri, joten luulen että päivitän blogia aika ahkerasti tämän asian tiimoilta. Vaikka nyt onkin saanut yhden yön unta, oma pää tuntuu vielä niin haperolta, että ellen nyt kirjoita asioita ylös, en enää parin päivän päästä muista niitä.

Kiitos kaikille myötäelämisestä, kannustavista sanoista ja viesteistä, olemme saaneet niitä paljon niin virtuaalisesti kuin oikeassakin elämässä. Se merkitsee tällaisessa tilanteessa paljon.

Boris jäi eilen illalla auton alle.

Se lähti lenkillä jäniksen perään, juoksi jo kerran tien yli, hukkasi jäniksen ja lähti tulemaan takaisin. Ja auto törmäsi siihen.

En voi lakata jossittelemasta: jos oltaisiin juostu kovempaa sen perään, jos ei oltaisi lähdetty sinne suuntaan lenkille lainkaan, jos en olisi laskenut irti, jos se olisikin saanut sen jäniksen kiinni ja jäänyt nylkemään sitä, jos se jänis olisikin kääntynyt toiseen suuntaan.

Se kuva ei haalene varmaan koskaan mielestä: koira kääntyy takaisin, poukkoilee korkeita loikkia pellolla tien toisella puolella, näkee meidät juoksemassa kohti. Ja tulee. Ja se ääni kun auto osuu siihen.

Sen jälkeen kaikki onkin ollut vuorokauden yhtä kaaosta. Boriksen oikea etujalka roikkui ranteen yläpuolelta aivan vinossa muuhun jalkaan nähden, paljaalla silmälläkin näki että se on poikki. Johannes nostaa koiran pois tieltä (sen ilmettä en voi unohtaa, kaikki se hätä ja kauhu ja avuttomuus) ja autoja tulee ja menee ja minä pysäytän yhden ja pyydän puhelinta. Borikseen törmänneen pakettiauton kuljettajakin käy siinä mutta poistuu heti, en saanut edes rekisterinumeroa ylös.

Ystävällinen pariskunta antaa meidän soittaa päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoo että kestää puoli tuntia ennen kuin hän on vastaanotolla. On tietysti perjantai-ilta. Ystävällinen pariskunta ottaa meidät kyytiinsä ja ajaa eläinlääkäriin. Boris on koko ajan ihan hiljaa - tajuissaan, mutta yhtään se ei uikuta. Jalasta vuotaa verta ja ainut, mitä löytyi sen painamiseen, on terveysside.

Minä jäin Boriksen kanssa odottamaan eläinlääkäriä ja Johannes sai pariskunnalta kyydin kotiin hakemaan omaa autoa ja muita tarvikkeita.

Puoli tuntia on pitkä aika, aivan saatanallisen pitkä aika kun istuu koira sylissä juoppolähiön kadulla ja odottaa ja kuuntelee kun joku juoppo tulee siihen länkyttämään ja koittaa pitää koiraa aloillaan kun juoppo tunkee lähemmäs ja lähemmäs. Huusin sille perkelettä ja lopulta se poistui, puolisko tuli ja sitten se eläinlääkärikin.

Tilanne oli kaoottinen. En ole ikinä ollut niin epäystävällinen kenellekään kuin olin sille eläinlääkäriparalle. Se soitti ja minä soitin ympäri Suomea löytääkseen klinikan, jossa olisi ortopedi joka voisi leikata koiran. Mutta sama virsi kaikkialla, Viikissä, Aistissa, Hertassa: heillä on vain päivystys ja he ottavat vastaan vain hengenvaarassa olevia koiria. Lähes irtipoikki roikkuva jalka ei ole sellainen. Maanantaihin menee, ne kaikki sanoivat, ja mä tivasin ja tiuskin ja olin ihan hirviö kaikille: ei kai voi olla totta että mä joudun pitämään koirani hirveissä kivuissa meilkein kolme vuorokautta, koska mistään ei löydy ortopediä joka ei olisi lomalla??

Boris rauhoitettiin, siltä ommeltiin yksi haava vasemmasta jalasta ja oikea jalka sidottiin ja lastoitettiin. Saatiin kipulääkettä, ja näillä eväillä meidän piti pärjätä viikonlopun yli.

Yö. Boris huusi koko yön. Makasin sen kanssa lattialla enkä valehtelematta nukkunut yhtä ainutta silmäystä. Välillä yritettiin kantaa se pihalle tarpeilleen, mutta sielläkin se vain tärisi ja volisi. Ja koko ajan päässä se kuva kun koira lähtee pellolta tulemaan kohti ja törmää.

Viideltä syötin sille yhden Rimadylin ja puoleksi tunniksi se lakkasi huutamasta. Kun sitten kello viimein mateli yhdeksään, aloin soittaa klinikoita uudestaan läpi. Ja viimein löytyi Helsingistä HauMau, jossa oli ortopedi paikalla ja joka sanoi ottavansa meidät vastaan. Koira autoon ja liikkeelle. Johannes oli sentään saanut muutaman tunnin unta joten se pystyi ajamaan.

Oltiin HauMaussa yhdentoista aikoihin lauantai-aamuna. Boriksen jalka kuvattiin ja kuva oli kyllä kieltämättä hurjan näköinen. Laitan sen tänne kunhan pääsen sellaiselle koneelle jolla saan kuvat auki. Sekä kyynär- että värttinäluu olivat poikki ja siirtyneet sivuttaissuunnassa pois paikaltaan. Murtuma oli sahalaitainen, n. 4 senttiä ranteen yläpuolella, ja lisäksi siellä oli muutama irtonainen luunpala.

Hieman ennen puolta päivää Boris rauhoitettiin ja nukutettiin. Oma olo helpottui kun koira viimein oli hiljaa: tähän asti se oli vinkunut tauotta. Boris kannettiin leikkaussaliin ja meille sanottiin, että menee ainakin kaksi tuntia.

Irrallisia muistikuvia: kuljen verkkareissa ja lenkkareissa tukka petolinnun perseenä Helsingin keskustassa, mennään Kamppiin, ostetaan kahvia ja leipiä, yritetään syödä, puhua. Yritän vastata viesteihin: olen lähettänyt hädissäni viestejä ympäriinsä, jos joku tietäisi meille leikkaavan lääkärin jostainpäin Suomea. Jossain vaiheessa olen myös järjestänyt sen, että äiti siirtää tililleni lisää rahaa ja että isä ajaa meidän poissaollessa meille ja tuo sinne Elmon häkin. On vaikea tajuta kellonaikoja ja viikonpäiviä, on tapahtunut aivan liikaa. Huoli koirasta on muodoton möykky, vaikka ortopedi olikin sanonut murtuman olevan niin hyvässä kohtaa kuin murtuma voi olla, ja että uskoo saavansa sen korjattua.

Lopulta kello tulee puoli kolme, palaamme HauMauhun (löydämme vielä sinne takaisin vaikka vähän epäilytti) ja odotamme vähän lisää. Minua itkettää vanha karkeakarvainen mäykky odotushuoneessa ja samannäköinen emäntänsä, ja kastraatiosta tuleva chihu jonka nimi on Napoleon.

Viimein ortopedi tulee ja sanoo sen mitä olen halunnut kuulla: kaikki on mennyt hyvin. Boriksen jalka on leikattu ja korjattu ja kaikki on mennyt hyvin. Toipumisennuste on hyvä. Jalassa on vahva metallilevy ja ruuveja, ja murtuma on saatu oikeaan asentoon. Irtopalat on poistettu.

Sitten taas odotetaan, ja lopulta päästään heräämöön Boriksen luo. Se on vallan tajuton, mutta alkaa herätyspiikin jälkeen vähän kohotella päätään. Jalka on samanlaisessa lastatukisidepötkylässä kuin tullessakin: kipsiä ei laitettu koska murtuma saatiin korjattua niin tukevasti metallilla. Kun Boris on vähän herännyt, saadaan viedä se autoon. Kello ei ole vielä viittäkään iltapäivällä. Törmäyksestä on alle 24 tuntia ja minä olen elänyt monta vuorokautta ja viikkoa sisäkkäin, pakkautuneena noihin tunteihin.

HauMaun henkilökunta oli jotain niin uskomattoman ystävällistä ja mahtavaa, etten ikinä tiedä, kuinka heitä kiittäisin. Mutta kylläpä sain karulla tavalla huomata, että lemmikin olisi suotavaa sairastua virka-aikaan, mieluiten jossain muussa kuussa kuin heinäkuussa loma-aikaan. Ellen olisi itse ollut niin sitkeä ja soittanut ja soittanut, olisimme varmasti vieläkin kivusta volisevan koiran kanssa kotona odottamassa maanantaita.

Nyt Boris on hyvin lääkitty, aika tokkurainen, mutta kotona eikä ainakaan vielä huuda kipua. Valtava häkki on tuotu tänne varmuuden vuoksi, vaikka koppilepoa ei määrättykään.

Arvoitu toipumisaika on kuusi viikkoa. Siihen saakka Boris kulkee vain hihnassa pieniä rauhallisia pissatuksia, ei saa hyppiä eikä riehua eikä laskeutua mistään. Tikkien ja lastan poisto on vajaan kahden viikon päästä, ja kontrolliröntgen sitten 6 viikon kuluttua. Onni onnettomuudessa: koira on nuori ja murtuma oli sellaisessa paikassa että sen sai raudalla rakennettua kokoon, siksi toipumisennuste on hyvä.

Keikalle tuli yhteensä hintaa vajaa 1500 euroa: 177 e perjantai-illan päivystyskäyntiin ja rapiat 1200 e leikkaukselle. Vakuutuksen jälkeen meille itsellemme jää maksettavaksi leikkauksesta kolmisensataa.

Nyt en vielä osaa ajatella niin pitkälle, miten meidän toko- tai juoksuharrastushaaveiden käy. Sen tiedän, että on ruvettava perumaan syksyn tapahtumiin tehtyjä ilmoittautumisia. Ja ehkä nukuttava hiukan itsekin. Päivä kerrallaan. Olen vain niin onnellinen ja helpottunut siitä, että Boris on elossa ja kotona.

Heitä!

Pahus.

Tää on vissiin se juoksulanka mistä puhutaan?

Naurunaama