Tänään oli kolmas koirakoulukerta ja saimme puoliskoni mukaan kuvaamaan. Ensin käytiin tuttuun tapaan kävelyllä koirat vapaana. Huippuhauskaa!

 

 

Boris pärjää erinomaisesti erilaisissa koiraporukoissa. Olen todella tyytyväinen siihen, että ollaan pienestä pitäen valittu sille runsaasti hyviä koirakavereita joiden kanssa se on saanut opetella koirien kieltä.

 

"koirien kieltä"

 

pikkupoikien loikka

 

Koulutuskentällä opeteltiin eteenmenon / -lähettämisen alkeita namikupin kanssa. Borishan nyt menee vaikka puuhun jos tarjolla on lihipullia, joten harjoitus meni oikein kivasti. Saatiin kotiläksyksi reenata tätä kolmena päivänä, kaksi kertaa päivässä ensi viikkoon mennessä.

 

Hihna piukalla kentän laidalla

 

Kasvattajalle terveisiä... Seisoo se joskus paikallaankin.

 

Kotona Boriksella hampaat vaihtuu, tai ovat jo aika lailla vaihtuneetkin. Kulmurit ovat vielä entistä kerrastoa. Pureminen ei juurikaan ole yltynyt, mutta silti Boriksesta huomaa, että suulle olisi kiva olla tekemistä. Niinpä Boris on viime päivinä saanut syödä kokonaista, hileistä hirven sääriluuta ja kuivattua siansorkkaa. Tänään kun tulin koulusta kotiin, oli siansorkka sohvalla. Hieno koira ei lattialla syö!

Korvavaivakin ollaan ohitettu ja Boris on hyvin tyytyväinen, kun ei tarvitse enää tiputella tippoja. Toivottavasti tulehdukset pysyvät poissa.

 

sohvapottu