Boris tapasi viime perjantaina lähes kahden kuukauden tauon jälkeen vakityttöystävänsä Bellan, joka on jo rouvasikään ehtinyt leikattu narttu. Osasin aavistella, että Boris kävisi kierroksilla, kun se ei ollut ollut vapaana niin pitkään aikaan missään eikä myöskään nähnyt yhtään kaverikoiraa, mutta silti yllätyin. Boris pyrki hullunkiilto silmissä Bellan selkään, nylkytti tyhjää, silmät pyöri päässä ja kieli roikkui poskella. Rhodesialaisesta arvokkuudesta ei ollut hippuakaan havaittavissa.
Bellan rähähdyksiin Boris reagoi lyömällä kahta enemmän vettä myllyyn, hyppimällä ja renkkumalla ja mielistelemällä. Olen melko varma, että sen kieli kävi Bellan aivoissa asti, niin pitkälle se sen tunki toisen korvakäytävään. Pidin koiran pääasiassa hihnassa ja Bella sai olla vapaana, jotta pääsi kunnolla väistämään halutessaan. Tehtiin pieni metsäpyräys jotta Boris sai vähän taas tuntumaa vapaana juoksuun, mutta hysteerinen omistaja otti penikan aika pikaisesti takaisin hihnaan, kun ralli äityi mahdottomaksi. Tiedän, että jalan pitäisi kestää ihan normaalia menoa, mutta silti en voinut olla tuijottamatta sitä ja kuuntelematta, koska kuuluu naps ja jalka menee uudestaan poikki.
Kun olin aikani katsellut Boriksen sikailua ja nylkkymistä ja vouhkaamista, eikä kielloillani ollut havaittavissa juuri mitään vaikutusta, menetin hermoni. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä, ajattelin, ja siirsin koiran varsin rivakasti niskaperseotteella pois Bellan iholta ja tein uhkaavalla kehonkielelläni ja parilla voimasanalla selväksi, että en suvaitse Boriksen käytöstä enää. Ja kas, tuntui kuin järjen valo olisi palannut koiraan! Se ikään kuin heräsi transsistaan, ja loppuvierailu pystyttiin olemaan jo kohtuullisen normaalisti - tosin Boris oli mulla varmuuden vuoksi yhä hihnassa. Kun käytiin kahvilla sisällä, jouduin vielä kerran nakkaamaan Boriksen eteiseen jäähylle, kun se ei meinannut antaa Bellan olla lainkaan rauhassa.
Tänään käytiin uusintavisiitillä, ja meni huomattavasti paremmin. Kaikin puolin. Boris ei nylkytellyt (vähän lipoi ja nuuhkutti), minä en menettänyt hermojani ja uskalsin antaa koiran pyrähdellä vapaana. Teki hyvää itse kunkin pääkopalle käydän metsässä kävelemässä. Vain hirvikärpäset laskivat tunnelmaa!
Bobon tassuvaivoista en ole muistanut kirjoittaa pitkään aikaan. Boriksella on ollut jos jonkinlaista syyhyä ja punoitusta ja rakkoa ja haavaa tassuväleissä, ja suurimmaksi osaksi näistä syistä siirryyttiinkin kokonaan raakaruokaan keväällä. Yleinen kutiseminen lakkasi, karva on tosi hieno, koira voi hyvin, kakkaa tulee vähän ja harvoin, hajuhaittoja ei ole... mutta tassuvaivoja on edelleen.
Varmaa diagnoosia tassuongelmiin ei olla saatu, eikä edes suurella intohimolla haettu. Vaivat ovat kuitenkin kohtuullisen pieniä ja tuntuvat tulevan ja menevän. Alkuun kyse oli hiivasta takatassujen anturapuolen varpaanväleissä, ja tähän auttoi Canofite-tippakuurit. Hiivan ja antibioottikuurien yhteyden olen havainnut, ja kun Boris onnettomuutensa jälkeen joutui taas antibiooteille, osasin odottaa hiivataistelua. Ja sitä sain. Jalkojen nuoleminen on meinannut viedä huoltojoukoilta järjen!
Nyt hiivapunoitus on voitettu ja hetki taisi jopa olla ihan tassuvaivatonta aikaa, mutta sitten anturoiden reunoille aukesi märkäisiä näppyjä. Furunkuloosin mahdollisuutta on väläytelty, mutta varmuutta tähän ei ole. Toisaalta, mikäli olen oikein ymmärtänyt, furunkuloosiin ei ole yhtä ainoaa oikeaa hoitoa, ja parhaiten tehoaa pesu ja kuivana pito.
Näitä näppyjä on ollut kaikissa jaloissa, mutta takajaloissa selvästi enemmän. Omaa syytäkin on varmaan paljon, sillä olen hoitanut tassuja vähän millä milloinkin ilman, että kokeilisin yhden konstin kunnolla loppuun ja toteasin toimivaksi tai toimimattomaksi. Nyt ollaan menty vajaa viikko mäntysuopapesuilla kerran päivässä tai joka toinen päivä, sekä päivittäisellä Daktarin-puuteroinnilla. Uusia näppyjä ei ole tullut, tassujen nuoleminen on lakannut ja vanhat näpyt ovat hyvin kuivumassa pois. Lupaavalta näyttää siis.
Luin jostain, että furunkuloosiin on monella auttanut myös aika. Toivottavasti meilläkin!
