Sattuipa somasti.

Muistelin juuri tänään sitä kun ensimmäistä kertaa olimme tutustumassa rhodesiankoiriin Marianne Gellinin Ikimba-kennelissä vajaa kaksi vuotta sitten. Tulimme sisään alakertaan ja Marianne kävi päästämässä koirat yläkerrasta tervehtimään. Hän varoitti, että ne tulevat vauhdilla mutta eivät tee mitään. Muistan miten syvästi vaikuttunut olin Mariannen koirista kun ne pyyhälsivät alakertaan: en ollut koskaan ennen nähnyt yhtä kaunista, suurta ja sulavaa koiraa kuin rhodesiankoira. Silloin ne koirat todella tuntuivat valtavan suurilta!

Nyt en osaa enää nähdä Borista tai mitään muutakaan rhodesiankoiraa suurena. Irlanninsusikoira alkaa olla siinä kokoluokassa, jonka nykyään miellän isoksi. Mutta rhode on tuollainen aika näpsäkän kokoinen otus!

Mukavasti aasinsiltana tähän aiheeseen iltalenkillä sattui tänään jotain ennenkuulumatonta: meitä vastaantullut nainen väisti Borista lumipenkkaan.

Täällä on -20 °C ja Boris oli päästä varpaisiin topattuna. Musta haalari, mustat tossut ja vielä musta fleecehuppu korvien suojana tekivät koirasta varmaankin pimeässä hiukan oudon näköisen, mutta olin silti todella ällistynyt. Tiedän, että on todella koirapelkoisia ihmisiä, joille koiran koolla tai ulkomuodolla ei ole väliä, mutta en ole koskaan ennen törmännyt tällaiseen reagointiin. Boris kulki siivosti omaa reunaansa, otin sen lyhyelle hihnalle viereeni niin kuin aina kun on vastaantulijoita, eikä se tapansa mukaan kiinnittänyt huomiota muuhun kuin penkan nuuskimiseen. Mutta silti vastaantullut nainen siirtyi kävelytieltä lumipenkkaan kävelemään ohituksen ajaksi.

Onko minun käsitykseni pelottavan näköisestä koirasta jotenkin vääristynyt kun en sitä pelkopotentiaalia tässä näe?

Seriously, this face?