Tänään oli Igorin jälkikurssin vuoro! Paikkana meille tuttu Piskipalvelu ja kouluttajana Anne Rekola. Ensin käytiin metsäjälkeä läpi teoriassa ja sitten huristeltiin metsään tekemään kullekin koiralle pienet testijäljet. Olin tietysti hyvissä ajoin varoitellut, että Igorilla on sitten vauhtia ja vipinää muidenkin edestä, mutta mitä tekee lintuseni: pistää nenän maahan, ajaa rauhallisesti ja määrätietoisesti (okei käy kerran jäljeltä sivussa pissalla) loppuun saakka, liina ei edes kiristy. Olin niin ällistynyt ja onnellinen ettei mitään määrää! Minun pikkuinen pentuni!

Jälkikäteen analyysissa kävi ilmi, että todennäköisiä syitä vauhdin rauhoittumiselle olivat a) jälki oli ensimmäinen vieraan tekemä, b) alusta oli uusi koska onneksi olen ollut sen verran viisas etten ole lähtenyt sotkemaan myös metsään, pellolla ominpäin toilailussa on jo tarpeeksi hävettävää ja c) jäljellä ei ollut lainkaan ruokaa, kaikki ruoka oli purkissa jäljen päässä.

Myöhemmin päivällä me kurssilaiset teimme toinen toisillemme pidemmät jäljet, joita myös vanhennettiin tovi. Igorin jäljentekoa en edes nähnyt, sillä olin valvomassa yhden kurssilaisen houdinikoiraa joka ei tahtonut pysyä autonsa sikaosastolla. Menin siis jäljelle sokkona, toki siellä puissa oli merkkilirpakkeet mutta en ehtinyt niitä paljon vilkuilla. Maasto oli kosteaa, möykkyistä ja kasvustoa oli polvenkorkeuteen saakka, sekä hyttyset melkein Igorin kokoisia. Jäljellä oli pituutta n. 200 m ja ikää reilun puoli tuntia, matkalla yksi rasia ruokaa ja lopussa toinen.

Igor lähti jo autolta sitä tahtia, että se tasan oli tajunnut mitä tänne on tultu tekemään. Autolta oli kuitenkin jonkin verran matkaa jälkimetsään, joten Igor ehti rauhoittua sen verran että saavuimme jokseenkin järjestyksessä pelipaikalle. Sinne sitten vaan jäljen alkuun kahden ojan yli, koiralle liinasta tilaa ja kulkemaan perässä. Koska todellakaan muuta ei tarvittu. Nyt oli Igorilla vauhtia, mutta ei vielä mahdottomasti, kävellen pysyin perässä. Pentu pisteli menemään erehtymättä, meni maate ensimmäiselle rasialle, söi ruuat ja jatkoi töitä. Yhden kerran se meni jäljeltä harhaan, koska vierestä lähti polku (tuskin ihmisten, ehkä hirvien/peurojen). Nopeasti se korjasi, en ehtinyt edes liinaa lukita käteeni kun pentu jo viipotti taas oikeaan suuntaan. Loppurasiasta se meni ohi ja seurasi hetken aikaa jäljentekijän poistumisreittiä, mutta samapa tuo, jäljellä se oli kuitenkin. Kutsuin sen takaisin rasialle, syötin ruuat ja rämpsyteltiin selvemmille vesille.

Voihan vitsi miten ylpeä ja ällistynyt koiranohjaaja voi olla! Miten mahtavan liikuttava tunne nähdä koira tekemässä jotain sille noin luontaista, miten varmasti se vain eteni nenänsä varassa, "mää tiiän mää näytän" -asenteella. Nyt viimeistään sytyin jäljestämiselle, kun sain kädestä pitäen nähdä, miten se sopi Igorille niin kuin... noh, nenä päähän. Pentuseni on viisas ja hieno, en tiedä miten se onkaan noin hieno. Muutoinkaan sen käytöksessä ei ollut moitteen sijaa, pystyin päästämään sen jälkien jälkeen irti ja se pysyi lähellä, ja kun mitään ei tapahtunut (ts. ihmiset kuuntelivat ohjaajan opetusta), Igor pisti jalkoihini pötkölleen. Kaikista ihmisistä se tykkäsi, mutta ei ollut maaninen eikä liian kiihkeä. Minä niin tykkään tuon pennun luonteesta, se on ihan napakymppi koiraksi.

Ruokatauon jälkeen tehtiin vielä testimielessä jokaiselle koiralle "esineherättely", eli kahden esineen ripottelu n. 10 metrin jäljenpätkälle. Ideana vain nähdä, mitä koira tekee kun se törmääkin esineeseen. Igorin esineinä oli Boriksen nahkainen/lampaankarvainen namitaskulelu sekä puutarhahanska. Igor lähti jäljelle varmasti, törmäsi esineeseen, tökki sitä nenällään ja kääntyi katsomaan. Kehuttiin, kiiteltiin, syöteltiin, ja jatkettiin matkaa. Sama kuvio toisella esineellä, tätä se tarjosi jo vähän suuhunkin.

Päivän opit ja oivallukset tiivistettynä:

- ohjaaja älä säädä! Koira tietää. Jos täytyy jarruttaa, tee se tasaisesti vastaan pitämällä, ei rytkimistä. Jos koira hukkaa jäljen, odota ja anna sen ratkoa itse.
- Igorille jatkossa muutama suorahko parinsadan metrin jälki (kenties pidempikin) yhdellä tai kahdella rasialla, sitten jo vaikeuttamaan eli tekemään kaarretta.
- pellolla ruuat pois ja jäljelle kunnolla ikää kun koira kerran jo osaa homman


Olipa tosiaan päivä! Pitkästä aikaa tulin todella iloiseksi koiraharrastamisesta, pitkä talvi vei jotenkin täysin mehut kaikista koiratouhuista. Nyt tuntuu että sain iloisesta tekemisestä taas kiinni. Vielä kun löytäisin Borikselle sen lajin, jossa se on hyvä ja kokee onnistumista, niin olisin todella onnellinen. Jälkikurssin aikana Boris oli ollut isännän kanssa oikein remmissä pidemmällä metsäkierroksella, eikä se näyttänyt meitä kaivanneen kun tultiin takaisin. Laiskahkoa hännäntaputusta ja takaisin omaan petiin unille. Ja niin on Igorkin vetänyt hirsiä loppupäivän, olihan tässä tuollaiselle juniorille aika paljon asiaa ja mutusteltavaa.  Mutta voi, olen niin iloinen tuosta pennusta. Se on mainio tyyppi.