Ah, kotiinpaluun ihanuus!
Tuskin mikään ylentää mieltä niin kuin saapua tunnin poissaolon jälkeen kotiin ja todeta, että pikkuherra Borisnakki on murtautunut kenkäeteiseen, levitellyt kaikki kengät ja mullat niiden pohjista pitkin huushollia, natustanut yhden kengän sisäpohjan ja touhuttaa nyt se hikinen limanuljaska suussaan vastaan - ihanaa kun tulit äiskä, katso mitä mulla on!
Ja huom. pentu jäi oikein unisena sohvalle makaamaan kun lähdin... Vaan äkkiäpä nuo heräävät. Nyt sitten taitaa tulla jonkinsortin lukkoviritelmä tuohon kenkäeteisen oveen.
Eilen aamuyöstä sattui ehkä tähänastisen koirakissaperheenä olemisen tähtihetki. Olin käyttänyt Boriksen pihalla, pissat ja kakkat ok, ja ryöminyt takaisin sänkyyn. Boris touhotti jotain olohuoneessa, ja hetken sen menoa kuunneltuani nousin katsomaan, mikä siellä on homman nimi. Pikkuherra B oli ehtinyt vääntää kahdet (2) kakat keittiöön, toisen matolle ja toisen viereen. Ja uloshan oli kakattu n. 10 minuuttia sitten.
Kuinkas ollakaan, puolen metrin päässä muhevasti tuoksuvisa kakkaläjistä kököttää kissapoika Valo, joka sillä siunaamalla hetkellä alkaa... oksentaa. Jokainen kissanomistaja tietää sen hyytävän äänen joka kissasta lähtee ennen kuin laatta lentää. Ja näköjään sen tietää jo Boriskin. Pentu meni aivan sekaisin siitä mahdollisuudesta, että nyt sieltä kissan suusta tulee ihanaa, ihanaa oksennusta, jota hän voi ehkä ehtiä vähän lipomaan... Noup. Yritän pitää rimpuilevasta ja hyppelevästä penikasta kiinni, tuijotan paskaläjiä ja niiden takana oksentavaa kissaa, enkä hetkeen todellakaan tiedä, mitä tässä nyt tulisi tehdä. Boris pyrkii ja pyrkii oksennuksen luo, ja vaikka tungen sen puoliväkisin makuuhuoneeseen ja laitan oven kiinni, pyrkiminen jatkuu yhä.
No, tulipahan luututtua lattiat ja hinkattua mattoa puhtaaksi. Kaiken huippuna puolisko oli vedellyt koko shown ajan tyynenä unta palloon siinä samaisessa makuuhuoneessa, jossa Boris raapi ovea ja vinkui halusta päästä osalliseksi eritteensiivoamispuuhaan. Kun sitten aamun valjettua kerroin tapauksesta, mutisi puolisko mietteliäänä: No nyt kun sanot niin kyllä mä jotain raapimista muistan...
