Musta on tullut koiraharrastushullu. Pää on täynnä räkää ja kroppa tutisee kun heikottaa, mutta treeneihin on päästävä!
Onneksi menin. Boris oli aika hieno. Ja saatiin maaniteltua puoliskokin kameran kanssa paikalle, joten muutamia treenikuvia meiltä.
Puskista pelikentälle
Ryhmä oli tällä kertaa aika iso, mutta Boris on kuin salaa parantanut käytöstään enkä enää jännitä sen kanssa toimimista isommassakaan porukassa. Se ottaa tosi hyvin kontaktia eikä reuhko toisten koirien perään toisin kuin vielä alkutalvesta, jolloin tulin aina olkapää hellänä treeneistä kotiin. Hämmentävää.
Muutenkin tuntuu siltä, että jokin on nyt loksahtamassa kohdilleen tuon penikan kanssa. Tehtiin tänään luoksetuloa ja eteenmenoa siten, että muut koirakot seisoivat kujana, jonka läpi kukin vuorollaan suoritti. Huomaan myös itsessäni uudenlaista rentoutta: tiedän, että Boris tekee sen mitä pitääkin eikä harhaile (ei se kyllä ole koskaan harhaillutkaan). Saatan siis keskittyä täysin omaan tekemiseen.
Paikallaolo maassa
Boris myös kestää häiriötä muilta koirilta ihan miljoonasti paremmin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Vaikka osa ryhmän koirista tänäänkin haukkua pätkytti lähes tauotta ja tuijotti provosoivasti silmiin, Boris vain haki kontaktia. Ja vaikka kontakti välillä hävisikin, Boris ei hingu muiden koirien luo samalla intensiteetillä kuin ennen.
Mutta on Boriksella heikkouksiakin. Otetaan muutama esimerkki.
Pikkukoirat. Ne ovat varmaan raukat vallan hyljätty pitkin kenttää, jos ne eivät ole omistajansa kyljessä (tai siis nilkassa) kiinni. Boris pelastaa! Boris rakastaa! Pikkukoirien luo on vielä kova tarve. Isot ei niinkään aina kiinnosta.
Muiden eteenmeno- / luoksetulokäskyt. Varsinkin, jos ne on samoja kuin meillä. Eikä välttämättä tarvitse olla sinne päinkään. Boris voi olla hyvin vakuuttunut siitä, että hänen nimensä on aina ollut Aada, Sasu tai Helmi.
Liike
Tehtiin myös jonkin verran kontaktissa liikkumista, ja siinä Boris oli tänään aika bueno. Sormet on kyllä koetuksella, kun palkkaustahti on vielä hyvin tiuha ja Boris nappaa namiin kiinni niin että välillä veri lentää kynsinauhoista.
Open kiertämistä
Onko se oikeasti noin iso??
Kuvista on selkeä hyöty: totesin, että seuraava opettelemisen paikka on siinä, että omistaja alkaisi kävellä kroppa suorana eikä tuhannen mutkalla kuten alla:
Mutta kaiken kaikkiaan on positiivinen olo. Mun penikka osaa! Ainakin tutussa paikassa ja silloin kun en itse jännitä. Käytiin reilu viikko sitten tapaamassa Boriksen lempideittiä eli Polkkaa, ja heidän seurassansa poikkesimme vieraisiin tokotreeneihin vallan kylmiltään. Positiivista palautetta Boris sai sielläkin, vaikka musta se oli pihalla kuin lumiukko. Koko koira tuntui pohtivan, että mikä hiton paikka tää on, juuri juoksin ihanan tytön kanssa tunnin pitkin metsiä, sit se ihana tyttö tuli mun kanssa auton sikaosastollekin ihan likituntumaan, ja sitten ykskaks on vieraat koirat ympärillä ja pitäis muka tehdä jotain? Jaa mikä kontakti? Mutta kiva kokemus, pitäisi "käydä vieraissa" useamminkin niin saataisiin vähän varmuutta.
Vielä on pari kertaa jäljellä nykyisen ryhmän kanssa treenaamista, ja sitten asteen verran edistyneempien sekaan. Hui hai! Siellä on sellaisia, joilla möllitokokisat ja BH-kokeet alkavat olla ajankohtaisia. Mutta sinne ope meidät tahtoo sijoittaa, joten ei muuta kuin tuulta päin.
Suolistohässäkästä selvitiin kunnialla ja perjantaina mennään ottamaan yksivuotisrokotteet. Hiukan päänvaivaa aiheuttaa Borikselle päälle jäänyt takavarpaiden imeskely yöaikaan: se alkoi silloin kun varvasvälissä oli haava, mutta nyt haavasta ei ole mitään enää jäljellä ja iho on muutenkin ihan kunnossa, mutta Boriksen iltarutiineihin tuntuu kuuluvan varvasvälien autuas imeminen. Joko aloitan sukkakuurin tai sitten ostan jonkun pahanhajuisen myrkyn sinne - tätä tahtia iho ärtyy nimenomaan siitä nuolemisesta.
