Käytiin turvallisilla vesillä irtilenkillä. Menee vielä pieni iäisyys että lakkaan jännittämästä koiran irtipäästämistä ja pälyilemästä koko ajan hermostuneena ympärilleni, mutta vapaana juoksevan koiran onnellisuus vakuuttaa minut kerta toisensa jälkeen, että ei ole tällaisen koiran elämää kulkea kaikkia lenkkejään hihnassa.

 

 

Yritettiin ottaa hienoja seisomakuvia auringonlaskussa laiturilla, mutta kameraan tallentui lähinnä tällaisia ilmeitä: 

Mää aina vaan joudun täälä nököttään, päästä mun ny jo pois!

 

Oli siellä joku onnistunutkin:

 

Lenkin jälkeen yritin vähän tokoilla. Paikka oli muka-vieras, ei olla käyty siellä pitkään aikaan, ja Boris oli henkisesti ihan jossain muualla. Teknisesti ihan ok-seuraamispätkiä ja yksi sarja hyviä vasemmalle käännöksiä, mutta muuten oli kyllä aika hakusessa kaikki motivaatiosta ja keskittymisestä alkaen. En viitsinyt tahkoa kauan, kun ei tuntunut sujuvan ja oma pinna alkoi kiristyä. Koira autoon ja kotiin. Kotipihalla tein sitten vielä pari luoksetuloa ja liikkeestä pysähtymisharjoitusta, ja kas kun Boris olikin hyvä.

Alkaa koko ajan vahvistua päätös siitä, että seuraava koira tulee olemaan ihan oikea palveluskoira... Boris on ihana ja paras ja rhodet on ihan huippuja, mutta mulla voisi olla kunnianhimoa työskennellä koiran kanssa myös niinä päivinä, kun tähdet ei ole koiran mielestä ihan presiis siellä missä olis paras.

 

Tassut voivat tällä hetkellä oikein hyvin. Uusia rakkuloita ei ole tullut pitkään aikaan ja pesuja ja puuterointeja ollaan harvennettu koko ajan. Tassut eivät myöskään kutise. Ehkä erävoitto tässä asiassa.