Kennelliitto lausui Boriksen lonkka- ja kyynärkuvat, ja tulos oli B/B, 0/0.

Linkki koiranettiin

Hivenen ihmettelen että molemmat lonkat tippuivat arvioidusta A:sta B:ksi, sillä omaan silmääni vain toinen niistä oli sen näköinen, että saattaapi tulla takaisin jonain muuna kuin A:na. Mutta mitäpä sen on väliä, edelleen iloitsen siitä että Boriksella on terve ja normaali ranka! Etenkin selän terveys tässä ikävaiheessa on minulle suuri asia. B:n lonkat tuskin tulevat Borista koskaan vaivaamaan, vaikka sillä olisikin edessään aktiivinen harrastuskoiran ura. Nyt sitten vaan kyttäilemään kevään agilitykursseja...

 

Ollaan painittu edelleen leikkaushaavan nesteytymisen kanssa, enkä enää tiedä, mitä olisi järkevä tehdä ja mitä jättää tekemättä. Tikit on nyt poistettu, haava on hyvin parantunut ja siisti, mutta nestettä kertyy edelleen ja reilusti kertyykin. Kahdesti se on nyt punktoitu, mutta toimenpide tuntuu menevän ihan hukkaan kun alle puolen vuorokauden päästä pistämisestä jalassa on taas samanlainen nestemolluska. Ehkä tyydyn nyt vain seuraamaan tilannetta jonkun aikaa ja rupean toimenpiteisiin sitten, jos koipi alkaa vaivata. Hämmästelen vain sitä, miksi leikanneen klinikan hoitaja niin topakasti sanoi, että neste pitää poistaa jalasta, kun muista lähteistä olen saanut selville, että nesteytyminen on melko normaalia eikä sille yleensä ole tarpeen tehdä mitään. Melkein voisin soittaa uudestaan ja kysyä, että mitä se neste siellä sitten haittaa.

Bisnestähän tuo eläinlääkintäkin on, enkä noilla tuntitaksoilla ihmettele lainkaan, että joka vekkiä ja nyppyä pitäisi käydä moneen kertaan klinikoilla näyttämässä. En tietenkään ole sitä mieltä, että pitäisi jättää vaivat hoitamatta, mutta välillä vaan tahtoo itseltä unohtua, että rahaa ne eläinlääkäritkin tekevät ja tavoittelevat, ja jo siitä syystä kynnys pyytää asiakasta tulemaan näytille on välillä hurjan matala.