Ollaan nyt käyty hiukan entistä useammin kaverilenkillä valkkari-Piitun ja omistajansa Jasminin kanssa, ja Boriksesta huomaa että kaverin mukanaolo alkaa olla sille pikkuhiljaa normaalimpaa. Hirmuisesti se innostuu edelleen kun tajuaa että jäädään tiettyyn kadunkulmaan odottamaan seuraa, mutta kävelee hihnassa kuitenkin omaa laitaansa eikä pyri jatkuvasti härkkimään seuralaista.

Tänään tein klassisen virheen ja sanoin alkulenkistä ääneen, että täähän menee mukavasti eikä Boris oikeastaan edes vedä hihnassa. Jepjep, loppulenkin se könöttikin sitten niska jäykkänä peitsaten eteenpäin, ja hihna vinkui ja soi koko ajan. Pysähtelytaktiikalla ei mitään parannusta, namitkaan ei maistunut. Lopulta kyllästyin jatkuvaan korvattomaan vetoon ja otin tiukan linjan: koira kulkee minun takanani. Lumipenkat on siinä hommassa näppärät, Boris ei mene hankeen ja saan reidellä kiilattua sen siten ettei se tule mun edelle. Onnettomalta se siellä näyttää luimistellessaan, mutta pienen matkan jälkeen alkaa korvat yleensä palata päähän ja koiraan saa jopa kontaktin. Tänään se syystä tai toisesta kuitenkin alkoi heti vetää kun sai hihnanmitan löysää, joten kuljettiin sitten loppuun asti niin että koira pysyi takaviistossa.

Piitu tuli vielä lenkin päätteeksi meidän pihaan "lumitöihin". Koirat pelmusivat hangessa vähän virtoja pois, kivaa! Boris tosin alkoi leikin lopuksi nostella ja roikotella leikattua jalkaa ilmassa, en tiedä kävikö sillä hankikanto terävästi tassuun tai ylemmäs sääreen, vai oliko jalassa muita tuntemuksia. Sisällä se vielä nuoli jalkaa, joten otin varman päälle ja annoin sille hiukan kipulääkettä.

Kiitos vielä Jassu ja Piitu seurasta! Harmi kun pimeällä ei saa kuvia, tämä pariskunta on kaikesta erilaisuudestaan huolimatta aika hauska.