Käytiin tänään tokoilemassa Piitun ja omistajansa seurassa kouluni parkkipaikalla. Tai siis tämä oli hyvä aikomus. Tulipa taas todistettua, että aina ei mene ihan putkeen nämä hommat, ja että vaikka Boris väläyttelee hyviäkin pätkiä, niin kokonaisuutena se on vielä tosi kesken.

Piitu jäi autoon odottamaan ja menin Boriksen kanssa kauemmaksi aikeenani tehdä kiva ja nopea treeni. Paskanmarjat, Boris tuijotti autoa kohti ja vinkui. Jos käänsin sen toiseen suuntaan, se pyrki raivokkaasti merkkaamaan lumikinoksia. Eikä se sitten muuta tehnytkään. Sivulletuloja tai seuraamisia oli ihan turha yrittää. Tein sitten pari kertaa eteenmenoharjoituksen ruokakupille, ja niistä Boris syttyi sen verran, että sain tehtyä muutaman askeleen seuraamispätkää ja pari perusasentoa. Loppuaika keskityttiinkin lähinnä siihen, että koira olisi kiinnostuneempi minusta kuin autosta ja vieraasta ympäristöstä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naksautin ja heitin namin aina katsekontaktista. Kaikki hihnasta nykiminen tai käskyttäminen vain vei Borista enemmän lukkoon. Parin toiston jälkeen Boris alkoi olla jo ihan kivasti läsnä, ja siihen me sitten jo lopetettiinkin.

Tarvitsemme harjoitusta. Ja paljon, ja erilaisissa ympäristöissä. Minkäänmoisesta suoritusvarmuudesta ei voi Boriksen kanssa puhua, kun sillä menee ihan kuppi nurin kun treenataan jossain muualla kuin tutulla koulutuskentällä, kotipihalla tai olohuoneessa. Mutta uskon, että harjoittelulla tästäkin selvitään. Olen itse asiassa hämmentävän varma siitä, vaikka koira olikin tänään pitkästä aikaa aivan todella karmea.

Käytiin Piitun treenin jälkeen vielä irtilenkillä, ja se taisi olla kaikkien mielestä tämän päivän paras anti!

 

Boriksen toinen korvalehti on kärjestään auki. Yritän teipata ja huoltaa sitä, mutta vaiva on todella pirullinen koska korvanpää aukeaa aina uudestaan, kun Boris ravistaa päätään. Ja heti kun haava alkaa umpeutua, siihen tulee kaikesta rasvaamisesta huolimatta paksu rupi, joka kutisee, ja sitten Boris raapii korvaansa ja ravistelee vähän lisää... Ja taas haava repeää isommin auki ja verta on seinillä ja joka paikassa.

Meillä on myös syöty huonosti viime päivinä. Boris on jättänyt kokonaisia aterioita väliin ja luimuillut vaan pois kupilta. En tiedä, johtuuko se siitä kun hiivalääkitys pisti Boriksen mahan sekaisin, vai onko syömättömyys stressiä jatkuvasta lääkitsemisestä. Ruuan joukossa Boris ei syö mitään lääkkeitä, myös maitohappobakteerit tekevät tiukkaa, ja nyt kun on taas monta viikkoa tungettu kurkkuun pillereitä, niin koko syömistilanteesta on tullut Borikselle aika hermostuttava. Voi kunpa me päästäisiin jo eroon kaikista lääkkeistä! Hermo on aika piukalla itse kullakin.