Tassut voivat hyvin. Se on hyvä uutinen.

Huono uutinen on, että korvat eivät voi.

Onko näissä vaivoissa jokin saakelin vakio? Miksi koko ajan on jotain? Eikö me hitto soikoon edes viikkoa voida olla niin ettei koiraan tarvitse tuupata jotain tököttiä?

Nyt siis Boriksen korvat syhyävät. Se ei sinällään ole mitään uutta, enemmän tai vähemmän säännöllisesti niissä on ollut pientä kutinaa, joka on sitten lientynyt sillä, että putsaan korvat n. 2-prosenttisellä etikkavedellä. Teolliset korvahuuhteet olen heittänyt nurkkaan, yhtään hyvää en ole vielä löytänyt, ja etikkavesi on edullista ja ajaa asiansa: happamoittaa korvan. Korvat eivät punoita lainkaan, eivät haise eivätkä kuumota. Putsatessa sieltä kuitenkin nousee hiukan ruskeaa töhnää, hyvin vähän. Ilmeisesti sekin vähä on tarpeeksi, jotta korvat alkavat syhytä ja Boris raapia niitä ja ravistella päätään.

Aloitin sinne korviin nyt varmuuden vuoksi Canofite-kuurin, jos siellä onkin tulehdus tai hiivaa. Ja ongelma on nimenomaan tämä alituinen lääkinnän tarve: Boris inhoaa sitä, ja kun korviin laitetaan jotain, se laukaisee hillittömän päänravistelun. Ja mitäs muutakaan siitä seuraisi kuin se, että korvalehden kärki aukesi taas. Jipii, johan se olikin vissiin kaksi viikkoa ummessa! Nyt on taas verta seinillä niin kuin teurastamossa.

Ja niin kauan, kun joudun korvia lääkitsemään, Boris ravistelee raivokkaasti päätään aina hoitotoimenpiteen jälkeen, ja arvata saattaa että joka kerta korvankärki repeää enemmän ja enemmän auki. Yhtä hoidat niin toinen pahenee.

Ei varmaan tarvitse kovasti korostaa että ottaa päähän ja aika rankasti ottaakin.