Kevättä! Eli vesisadetta, liukasta, liejuista, koiranpaskaa hulvattomasti valuneena joka puolelle lenkkireittejä, ja Boris, jota ellottaa. Sade ei sitä niinkään haittaa, mutta muhjuiset ja paskaiset tienpielet sitäkin enemmän.
Ollaan kompensoitu tynkälenkkejä touhuamalla sisätiloissa, ja työn alle on otettu nouto. Boris periaatteessa osaa noudon, mutta kun tässä on nyt ollut aikaa mietiskellä sen tekemistä, niin totesin ettei se ehkä sittenkään osaa sitä niin hyvin kuin olen ajatellut. Ongelma on siinä, että kun kierrokset nousevat ja noutoliikkeen osa-alueita aletaan ketjuttaa, Boriksen ote kapulasta käy levottomaksi, ja sitten se helposti myös roiskii palautusasennon vinoon. Vika on yllätys yllätys minussa! Olen sallinut epätäsmälliset suoritukset ja etenkin kapulan muljuttamisen suussa - en ole luottanut siihen että Boris pitää, ja olen vaan äkkiä haalinut kapulan siltä pois "ennen kuin se pudottaa". Höpöhöpö, ei se pudota sitä! Se pitää hyvin ja tasaisesti kunhan ohjaaja lakkaa hössöttämästä.
Aloin siis rakentaa kapulan pitämistä uudestaan. Jätin naksuttimen pois, koska totesin että se kuumentaa Borista vähän liikaa, ja tekee minusta sähläävän kun on liian monta liikkuvaa osaa. Otin käyttöön namialustan, jolle heitän palkan. Aloitettiin melko alkeista: annan kapulan koiralle kädestä, se ottaa, pitää, ja jos ja kun se pyörittelee sitä suussaan, mitään ei tapahdu: toiminnan sammuttamista siis. Vasta tasainen pito-ote saa minussa aikaan reaktion, eli lähestyn käsineni koiraa ja annan irti-käskyn. Ja kas, kun minä maltan mieleni, en hössötä enkä hätäile enkä ryöstä kapulaa koiralta, kapula pysyy suussa ihan vallan täsmällisesti.
Lisäsin haastetta silittelemällä Borista samalla kun se pitää kapulaa, ja sekin meni ihan kelvollisesti. Tänään otin muutaman kerran myös niin, että Boris nosti kapulan itse maasta. Siinä mentiin jo sen verran "yli", että pyörittelyä ilmeni kun olisi pitänyt luovuttaa kapula pois, mutta kun kapulasta ei päässytkään eroon siten niin tasaisempi ote löytyi nopeaan. Itse pitäminen ei ole koskaan ollut Borikselle vastenmielistä, joten sillä tavoin se on ollut tosi kiitollinen kaveri opettaa noutamaan.
Taas tuli mietittyä, kuinkakohan monta kertaa vielä täytyy hakata päätään seinään jonkun asian opettamisessa ja todeta, että kun vaan itse tekisi oikein niin koirakin alkaisi toimia...?
