Oltiin eilen treenaamassa Riikkiksen ja Polkan, Suvin ja Daran sekä Teemun, Sinin ja Bron kanssa. Olipa varsin avartava reissu - yritän nähdä sen positiivisena vaikka kokonaisuutena olinkin tosi pettynyt Borikseen. Omat analyysini olen jo tehnyt ja laatinut jatkosuunnitelmat, mutta yritän purkaa mietteitäni vielä tähän.

Boris oli siis ihan sika. Keskittymiskyvytön ja kakaramainen apina joka reuhtoi joka suuntaan. Tilannetta ei lainkaan helpottanut minun flunssani ja lähes täysin kadonnut ääneni: yritä siinä sitten selvittää kaapin paikkaa koiralle kun pitää pinnistää kaikki voimansa jotta kurkusta lähtee muutakin kuin pihinää. En ollut kovin uskottava ja se kyllä näkyi Boriksessa.

Tehtiin alkuun paikallamakuu rhodekimpassa. Boris oli havainnut hemaisevat rotutoverinsa jo kaukaa ja fokus oli sitten juuri siellä missä tytöt makasivat. Kaikkein raivostuttavin on juuri tuo mielentila, kun koira ei näe eikä kuule mitään muuta kuin ne rivissä makaavat kaverinsa. Silloin se ei ole käskytettävissä, ja jos se sattuu kuitenkin reagoimaan johonkin käskyyn niin se ei syö tarjottua palkkaa. Mulla ei siis ole mitään sellaista mitä se tavoittelisi ylitse koirakaverien, joten on perhanan vaikeaa rakentaa siihen kontaktia millään positiivisella keinolla. Enkä sitten ole osannut tai uskaltanut ilman valvovaa, kokenutta silmää pöläyttää koiraa niin että se palautuisi sieltä maailmoistaan takaisin nykyhetkeen ja työntekoon.

Teemu tuli testaamaan luoksepäästävyyden joka oli fiasko: Boris ampaisi ylös ja syliin ja huono hihna poltti multa kaikki kämmennahat rullalle. Kai pitää olla tyytyväinen siitä ettei koirani ainakaan ole vieraille aggressiivinen eikä todellakaan arka, kun niitäkin piirteitä rupeaa rodussamme ilmenemään... Tässä alhossa se ei vaan ole kovin suuri lohtu.

Itse paikallamakaaminen sujui kuitenkin kohtalaisesti, kunhan ensin kiskoin ja työnsin vastaanhangoittelevan eläimeni n. kymmenen metriä kauemmas Polkasta ja Darasta. Sattuneesta syystä jätin Borikselle hihnan ja seisoin lähellä sekä kävin palkkaamassa tiuhaan. Se tästä vielä puuttuisi että se ampaisisi paikallamakuusta pilaamaan toisten treenin! Makuutettiin koko kaksiminuuttinen, ja sen aikana Boris tyyntyi sen verran että kykeni syömään eikä sen silmät enää näyttäneet ihan niin paljon hedelmäpeliltä kuin aiemmin. Sitten koira hetkeksi autoon.

Yksittäin tehtiin Suvin erittäin ansiokkaassa ohjauksessa ihan perusperusjuttuja, ja sain viimein kokeneemman vahvistuksen omille aatoksilleni: meidän täytyy rakentaa koko seuraamisliike alusta asti uusiksi. Tilanne on lyhykäisyydessään se, että Boriksella on hyvä ja skarppi perusasento, mutta seuraamiskäskystä seuraa välittömästi kontaktin tippuminen ja laamamainen päiväkävelylaahustaminen, joka ehkä joskus jokusen askeleen jälkeen nousee uudestaan seuraamiseksi. Ei hyvä. Nyt siis takaisin alakouluun, kontaktin vahvistaminen, uusi käskysana, ja mihinkään ei liikuta jos kontaktia ei ole. Ja kuten olen jo pidemmän aikaa pohtinut ja pähkäillyt mielessäni, tähän on otettava vähän topakampi ote kuin aiemmin. Jos ja kun koiralla ei ole miellyttämishalua eikä se tavoittele minulta intohimoisesti minkäänlaista palkkaa, en saa siille ikinä rakennettua kestävää seuraamista jos vain odotan ja odotan että se sattuman kaupalla tarjoaisi oikeaa toimintaa. Se ei tarjoa yhtään mitään jos sille on palkitsevampaa tuijotella tyttöjä, ja se ikävä kyllä on sille kaikkein palkitsevinta.

Perusasennossa palkkaamista

Kikkailtiin hiukan myös jääviä mutta ei seuraamisesta vaan vapaammin, ne olivat jees. Hyppyä yritettiin, aika fiasko sekin, Boris joko ei hypännyt tai jos hyppäsi, kopisti esteeseen, järkyttyi ja meni nuuhkimaan paikkaa jossa Polkka ja Dara olivat maanneet. Ja voi hyvä ihme että voi ohjaajaa korveta kun ääntä ei vaan kerta kaikkiaan tule! Boris käytti ihan surutta hyväkseen sitä kun normaalisti hyvin räväkästi ääntelevä ohjaaja oli ykskaks hiljentynyt.

Luoksetulo ja karkaava ohjaaja (molemmista kuvista kiitos Riikkikselle)

Treenin jälkeen käytiin pikaisesti lenkillä koko koiraviisikon kanssa. Nyt Boris pääsi tsekkaamaan tyttöjen ahterit ja toteamaan, että Polkan juoksut ovat olleet ja menneet, Daralta on systeemit viety aikaa sitten plus että sieltä tuli erittäin paha mulkaisu jos sinne hännän alle eksyi, ja beussit eivät Borista juuri kiinnostaneetkaan. Ei siis nylkyttävää Fabiota vaan edes hetken normaali laumassa toimeentuleva koira.

Omistaja keräilee nyt itsensä uuteen nousuun ja uhoon, menee välinekauppaan ja hankkii oikeanlaisen pannan ja hihnan ja tekee kalenteriin suunnitelmalliset treenipäivät, ja rupeaa märehtimisen sijaan tekemään töitä.