Tänään oltiin tauon jälkeen toista kertaa agitreeneissä. Viime maanantain treenit menivät aivan penkin alle ja olin jo valmis lopettamaan koko harrastamisen, kun Boris tuntui vastahakoiselta ja välttelevältä ja haluttomalta lahnalta kentällä, se ei innostunut mistään (paitsi ehkä A-esteelle karkaamisesta), ei leikkinyt, söi namin jos sen puolipakolla tunki sen suuhun, ja kaikki ilo ja vauhti oli tipotiessään.

Tänään lähdin treeneihin sillä asenteella, että jos koiraa ei huvita eikä sillä ole hauskaa, nämä ovat meidän viimeiset agilityt. Minä itse en nauti niin paljon kentällä kirmaamisesta, että tekisin sitä väkipakolla sellaisen koiran kanssa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa esteet ja niiden ylittäminen.

No, kyllä sitä sitten kiinnosti. Onneksi! Tehtiin superhelppoa hevosenkengän muotoista pätkää, jossa oli hyppyjä, suora putki, pöytä ja A. Putkista on tullut meille ongelma, Boris menee niihin ensimmäisellä kerralla ja sitten tulee stoppi, se alkaa madella ja vältellä ja olla vastahakoinen kaikilla muillakin esteillä. Entisestä suosikista on tullut inhon kohde. Mutta tänään suora putki sujui mallikkaasti, palkat kelpasivat, ihana A oli myös kentällä, tähdet olivat oikeilla paikoillaan ja meillä oli pitkästä aikaa hauskaa. Jee!

Pidettiin treeni lyhyenä, ja kun päästiin kotiin, päätin koittaa kepillä jäätä ja mennä omalle kentälle (kuulostaapa kornilta! Mutta niin se nyt vaan on, että meillä on kokonainen iso ratsastuskenttä pihassa käytössä) tokoilemaan liivin taskuun jääneiden lihapullien verran. Ja voi jot kun oli hyvä päätös! Boris oli hilpeä ja skarppi, teki kivoja seuraamisia hyvässä vireessä ja kontaktissa, hyvät perusasennot ja liikkeestä seisomiset. Sitten vaan hulluteltiin ja leikittiin vauhtiluoksetuloja ja revittiin ja heiteltiin lelua. Tulipa todella hyvä mieli!

Boriksen tyylinäyte kaarrejuoksusta, suussa sillä on työrukkanen