Lämpeneminen on tapahtunut.
Boris on todennut, ettei pikkuperkele taida olla lähdössä pois, joten ehkä siitä olisi paras alkaa tykätä. Tai ainakin sen kanssa voi vähän nujuta ja painia ja syödä samoja puruluita ja koskea samoihin leluihin ja juoda samasta vesikupista (mutta ei nyt sentään samaan aikaan, joku roti). Ahdistuneisuus on hävinnyt Boriksesta lähes tyystin, eikä se enää laukkaa häntä matalana Igoria karkuun.
Muita havaintoja: Boriksen ruokahalu on pompsahtanut välittömästi aivan taivaisiin. Sen on koko ajan nälkä, ja oma ruoka häviää kupista alta aikayksikön. Mitä lähemmäs Igor erehtyy Boriksen kuppia, sitä suuremmin haukkauksin Boris hotkii. Eilen meni iso kasa lohta, jota Boris on ennen vain etuhampailla närppinyt. Myös nahkaluut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan: meillä on aina lojunut niitä useita pitkin lattioita, ja niiden suosio on ollut vähän niin ja näin. Nyt parhaana päivänä Boris on syönyt kolme, myös niitä vanhoja ja pölyyntyneitä, joita Igor on lelukopasta kaivanut esille.
Edelleenkään Boris ei murise Igorille. Tavallaan toivon, että se oppisi pitämään puolensa, ettei meidän tarvitsisi niin paljon puuttua pikkuperkeleen tekemisiin. Igor tietysti varastaa pennun röyhkeydellä Boriksen suusta mitä vaan, menee makaamaan Boriksen petiin ja kunhan sen jalat hiukan vielä venyvät, se kampeaa itsensä sohvalle, arvatenkin juuri siihen missä Boris makaa. Noiden nahkaluiden kohdalla on tosin jo havaittavissa kehitystä: ylläolevan kuvan tilannetta oli edeltänyt se, että Boris juoksi nahkaluu suussaan Igoria karkuun ja Igor tömpsötti perässä, kunnes Boris pysähtyi, jähmettyi ja katsoi Igoria "pahalla silmällä". Pentu on viisas ja puhuu hyvin koiraa, ja luopui luun tavoittelusta. Sitten voitiin maata vierekkäin niin että Boris söi luuta ja Igor tyytyi vain olemaan.
Olen yrittänyt kehittää itselleni periaatteita ja sääntöjä, joita kahden koiran tulee oppia noudattamaan. Varmaankin ne muokkaantuvat tässä ajan mittaan, mutta esimerkiksi noiden luiden kohdalla ajattelen, että vaihtaa saa, ja saa ottaa jos toinen hylkää aarteen, mutta varastaa ei saa toiselta. Jos Boriksesta alkaa jossain vaiheessa irrota murinaa, katsotaan minkälainen linjaus sen suhteen tehdään. Murinakin on ihan luonnollista kommunikointia, täydelliseen kieltolinjaan meillä tuskin ruvetaan niin kauan kun murinat tulevat aiheesta.
Luulen, että tämä kahden uroksen kanssa eläminen kehittyy tästä ihan luontevasti. Nyt tuntuu hassulta että pelkäsin niin paljon kahta urosta, ihan kuin ne pärähtäisivät samantien toistensa kurkkuun kiinni. Siinä vaiheessa, kun mahdolliset kahnauksen alkavat olla ajankohtaisia, tunnen jo Igorinkin persoonan niin hyvin, että uskon pysyväni tilanteen tasalla ja ylimpänä kurinpitäjänä.
Igor täyttää tänään 9 viikkoa. Yhdeksänviikkoinen beauceronpoika painaa täydellä mahalla 10,9 kg. Aika mötikkä! Meidän elämänmeno alkaa pikkuhiljaa asettua taas uomiinsa, vaikka onhan tuollaisesta kakarakoirasta ihan hirmuinen työ! Mutta Igorin kanssa on kaiken kaikkiaan ollut helppoa, sillä se on niin reipas ja rohkea pentu ettei se arastele mitään ääniä tai paikkoja tai tapahtumia: tuolla se viipottaa perässä kun haen hevosia tarhoista tai leikkaan ruohoa tai mitä vaan. Nyt myös automatkustaminen alkaa sujua, eilen oltiin "ihmisten ilmoilla" katsomassa oman seuran tokokisoja ja Igor matkusti mukana ihan yksinään farmarin sikaosastolla, eikä huutanut yhtään.
Tässä vielä todistusaineistoa siitä että meillä aletaan olla yhtä jengiä: pojat painii
