Igorin noudon opiskelussa ollaan editytty huimaa tahtia. Ihan ensikokeilullahan Igor ei reagoinut muoviseen noutokapulaan millään lailla, killitti vaan namikättä ja vinkui kun mitään ei tapahtunut. Olen siis aloittanut noudon opettamisen Igorille samoin kuin Boriksellekin aikanaan, positiivisella vahvistamisella, eli koira tarjoaa itse kapulaan koskemista ja tarttumista, ja saa siitä palkaksi vahvisteen (naksautus ja nami).
Koska muovikapula ei alkuun ollut mitenkään mielenkiintoinen, vaihdoin esinettä. Ulkona Igor kantaa ja kuljettelee kaikkea mahdollista, joten taitoin sille jonkun pajupuunpätkän noutokapulaksi. Sen kanssa tarvittiin kaksi parin minuutin treenisessiota, niin kapula nousi maasta. Sitten vaihdettiin takaisin muoviseen kapulaan, ja kas vain, pentu osaa! Nyt Igor siis nostaa itse kapulan irti maasta, ja on havainnut, että laippojen puremisesta ei saa namia, mutta keskikohtaan tarttumisesta saa. Viisas pieni ahmatti.
Muovista kapulaa olen tykännyt käyttää ensiopettelussa siitä syystä, että sitä ei ole niin kiva purra säleiksi. Boriksella muovi toimi siinäkin mielessä hyvin, että kun Boris oppi alusta asti nostamaan ja kantamaan kovaa ja hiukan raskastakin umpimuovista kapulaa, ei puinen, "pehmoisempi" kapula ole ollut sille missään vaiheessa epämiellyttävä. Igorin kanssa otan varmaan pikapuolin treeniin myös metallisen noutokapulan, tokoa ajatellen. Tosin tässä alkuharjoitteluvaiheessa myös ruokalusikka on oikein näppärä noutoesine!
Myös Boris on tehnyt noutoharjoituksia. Viime viikolla opetin sen keräämään lattialta erilaisia esineitä ja toimittamaan ne minulle. Eipä siinä kauan nokka tuhissut kun Boris hoksasi idean: minä vain istun ja odotan naksutin kädessä, että Boris lähtee tarjoamaan jotain toimintaa lattialle leviteltyjä esineitä kohtaan. Alkuun riittää pelkkä vilkaisu josta saa palkan, sitten vaatimustasoa kasvatetaan niin että esinettä pitää koskea nenällä, sitten pitää vähän raottaa suuta ja lopulta ottaa esine kokonaan suuhun, ja viimeiseksi tuoda se minulle käteen jotta palkkion saa. Boris on toimittanut minulle hyvin pätevänä ja tärkeänä villasukkia, narupalloja, kissan heliseviä karvaleluja, muovisen juomapullon sekä toki omia noutokapuloitaan.
Igorin kanssa tehtiin tänään taas jälkeä. Jäljestämisen kannalta kiva, että talven tulo venyy ja venyy! Tein n. 50 metriä pitkän jäljen, jossa oli kaksi loivaa kaarta mutta pääasiassa jälki oli suora. Jäljellä oli siellä täällä parin-kolmen askeleen namittomia pätkiä. Loppupalkkana ruohoon haudatussa rasiassa märkäruokaa.
Igorin ongelma on vauhti. Se yksinkertaisesti vetää eteenpäin aivan miljoonaa ja jättää askeleita väliin. Käytännössä se jäljestäisi vain joka toisen askeleen, jos se saisi itse päättää. Mutta kun se ei saa, niin jäljellä eteneminen on aikamoista nykimistä. Huomautan ja huomautan kaahaamisesta, Igor ei piittaa vaan koittaa vaan rynniä, ja sitten kun lopulta sen kaaliin menee että nyt ei kerta kaikkiaan edetä, se tuhahtaa ja nostaa päänsä ylös. Siitä sen pystyy kädellä näyttämällä ohjaamaan takaisin jäljelle, ja se tekee kaksi tai kolme oikein tarkkaa ja hyvää askelta liina löysänä, mutta sitten vauhti taas kiihtyy ja askeleita alkaa jäädä tarkistamatta. Rasian se kyllä ilmaisee ihan opettamatta menemällä makaamaan, ja tykkäisi varsinaisen jäljenajon jälkeen vielä lähteä seuraamaan minun poistumisjälkeäni. Kyllä se siis ymmärtää, mistä on kyse, mutta tarkaksi sitä ei voi sanoa, ei sitten millään.
Seuraavaksi taidan kokeilla useamman purkin jemmaamista jäljen varrelle, josko nämä makuulla tapahtuvat syöntihetket toimisivat sille jarruna. Virheenä olen varmasti jäljen alkuopettelussa tehnyt sen, että askeleet ovat olleet aivan peräjälkeen samassa linjassa, sillä lailla kuin mallit kävelevät catwalkilla, ei sillä lailla kuin isäntä kävelee heinäpellossa, jalat hattellaan. Eli Igor olettaa seuraavan askeleen olevan viivasuorassa edellisen jälkeen eikä lähde hakemaan askelta hiukan etuviistosta. Mikäköhän tähän auttaisi?
