Ei ota talvi tullakseen! Jos jotain positiivista pitkittyneestä syksystä pitää keksiä, niin se on jälkikauden jatkuminen. Igor on tällä viikolla ajanut kaksi jälkeä, eilen ja tänään.
Eilinen jälki oli aikamoinen fiasko. Vauhtia ehkä miljoona, tarkkuutta ei lainkaan, hösellystä ja söhellystä ja lopputuloksena hämmentynyt pentu ja pottuuntunut omistaja. Tänään oli vakaa aikomus tehdä paremmin ja siistimmin, ja kokeilinkin antaa jäljen vanheta puolisen tuntia. Tähän asti ollaan ajettu jälki hetimiten tallaamisen jälkeen. Olisi pitänyt antaa jäljen olla vieläkin kauemmin, sillä Igor teki tosi paljon paremmin nyt! Kovaa se edelleen etenee, mutta nyt nuuskuttelussa oli selvä rytmi ja pystyin pitämään liinan löysällä useita metrejä kerrallaan. Tällaista hakuammuntaahan tämä meidän jäljenopettelu on, kun itseksemme puuhataan eikä ole kokeneempaa vieressä neuvomassa, mutta luotan siihen että Igor tietää parhaiten - sillähän se nenä ja hajuaisti on. Minä sitten vaan varioin ja katson, mikä toimii.
Tästä eteenpäin siis jäljelle enemmän ikää, riittävästi pituutta ja mutkia tai kulmiakin, jotta jälki ei ole liian helppo "kiitotie" loppupalkalle (rasialle). Ja valjaat! Semmoiset me tarvitaan.
Eilen Igorilla tuli 21 viikkoa ikää täyteen, painoa oli 26,5 kg. Puhuttelen toisinaan pentua nimellä Iuku-Piuku-Pikkulintu... Se onkin sitten ainut kaunis nimitys siitä, yleensä meillä hellitellään Igoria kutsumalla sitä kakkanaamaksi tai sanomalla hörökorva, ruma lapsi! Ennen omaa beauceronia en oikein tajunnut, mitä rotumääritelmän luonnehdinta "maalaismainen" tarkoittaa, mutta Igor on jo nuorella iällä opettanut tämän merkityksen! Ehkä se siksi saa vain noin hirmuisen rumia hellittelylempinimiä.
Purukalusto on mukavasti vaihtunut, kulmureista on jäljellä alhaalla yksi, muut puuttuu. Ylä- ja alaetuhampaat ovat kaikki jo uusia, poskihampaista en ole ihan varma.
Igor söi viitisen päivää kipulääkettä viime viikon lääkärireissun jälkeen eikä olen sen koomin ontunut. Ja kyllä, lihaa syödään entiseen malliin. Ylenmääräistä riehumista pihalla rajoitetaan laittamalla pentu välillä sisähuilille. Igor on onneksi niin helppo että se ei protestoi vaikka sen veisi kesken leikin eteiseen torkuille: sinne se menee kiepille matolle ja nukkuu kunnes joku tulee seuraavan kerran ovesta.
Boriksella on taas korvalehden kanssa ongelmia, vasen on ollut kärjestään auki varmasti kuukauden. Nyt ei voi syyttää kylmääkään... Ketju on vanha tuttu: korvassa pieni haavanalku, sitten ravistellaan ja ravistellaan ja korva läpsyy ja haava repeytyy ja kasvaa ja tekee rupea ja sitten taas ravistellaan ja korva läpsyy ja haava repeää isommaksi ja isommaksi. Ja minä kuljen rätin kanssa ja pesen veriroiskeita seinistä. Yyh, inhoan tätä! Korvankärjessä on ollut haavalappu viikkotolkulla, mutta ei se mitään ole auttanut, lappua on saanut melkein päivittäin vaihtaa uuteen kun haava on aina revennyt ja vuotanut lisää.
Nyt sitten päätin viimeisenä konstina ennen lääkärillemenoa kokeilla korvalehden teippaamista poskeen kiinni. Ennen en ole sitä tehnyt, koska olen ajatellut, että teipattu korva yllyttää Boriksen raapimaan ja ravistamaan kahta kauheammin, ja lisäksi olen pelännyt, että korvakäytävä hautoontuu, jos lippa on kokonaan kiinni. Otin riskin, ja nyt korva on ollut löyhästi, "pussimaisesti" teipattuna poskeen kolme päivää. Eilen avasin laastarilapun ja ilahduin: ensimmäistä kertaa kuukauteen haava näytti lupaavan, että se paranee sittenkin! Laastari ei ollut veressä ja haavanpohja oli vaalea ja rauhallisen näköinen. Ja mikä parasta, korva ei ole vaivannut Borista siinä määrin kuin pelkäsin. Hiukan sitä joutuu kieltämään raapimisesta, ja haukotellessaan se muistaa aina irvistellä lopuksi kun teippi kiristää poskinahkaa, mutta muutoin nämä päivät ovat menneet aika kivuttomasti. Sormet ja varpaat ristissä!
