Saimme kuin saimmekin pikkuisen lunta ja pikkuisen aurinkoa ja pikkuisen pakkasta, ja piristyimme!
Onni on oma jäätynyt hevosenkakkamunkki...
... kunnes pentu huomaa sen! Pakoon!
No, joulun kunniaksi voidaan jakaa se.
Paketoin joululahjoja eräänä iltana. Nostin olohuoneen matalalle sohvapöydälle Boriksen ja Igorin joululahjalelun odottamaan paketointia, siihen muiden paketoitavien sekaan. Lelu on sellainen karvainen vinkuvainen mikälie jänis tai vastaava, ei eläinkaupasta ostettu, ei millään lailla koirille etukäteen esitelty. Siksi ajattelinkin, että voin paketoida sen siinä samassa muiden tavaroiden kanssa, kun eihän koirat nyt voi siitä tajuta ennakkoon, että se on juuri niille.
Olinpa kovin väärässä. Boris pongasi lelun pöydältä, asettui pöydän viereen makuulle, silmäili lelua ja minua ja lelua ja minua ja vihelsi pitkään ja kaihoisasti. Miten se tiesi? Miten se voi tunnistaa kaikkien muiden esineiden joukosta, että tuo on sille tarkoitettu lelu? En ymmärrä, mutta niin se vaan tiesi sen. Toivottavasti en nyt pilannut Boriksen jouluyllätystä, kun se näki lahjansa etukäteen! Pakettiin se kuitenkin päätyi.
Pikkuisen vielä painia
Ja vielä vähän.
