Pikkuisen olen heräilemässä talvilevolta ja aktivoidun taas muuhunkin kuin juoksuttamaan koiria vapaina pitkin peltoja. Igor pääsi tänään tottelevaisuustuokiolle kentälle ja oli muuten varsin pätevä pikkujätkä! Se voisi olla koulutuksellisesti paljon pidemmälläkin, mutta kun ei ole ollut aikaa treenata niin ollaan varsin alkeissa vielä. Mutta iloitsen silti kun se edistyy, ja teknistä tarkkuutta korkeammalle arvostan sen oikeaa asennetta!

 

Tehtiin sivulletuloja ja lyhyitä seuraamisia, ja loppuun luoksetulo sekä hämäykseksi yksi istumaan jättäminen, josta palasin kuitenkin takaisin palkkaamaan sen sijaan että olisin kutsunut luokse. Igorin bravuurimoka on tulla sivulle joka tavalla väärin päin: väärälle puolelle ja perä menosuuntaan. Siinä se tillittää oikein hyvässä katsekontaktissa - hänhän on sivulla, mitä tuo akka vielä huitoo! Palkkaan Igoria pääasiassa lelulla, se leikkii ja taistelee oikein hyvin. Tänään sillä oli palikat aika lailla kohdillaan, intoa riitti, seuraaminen oli jees (vaikkakin se painaa ja estää ja poikittaa) ja luoksetulossa oli vauhtia kuten kuuluukin.

 

Lopuksi lähdettiin vielä jäljelle, joka oli saanut vanheta tunnin. En tiedä yhtään, mitä tuon jäljestämisen kanssa pitäisi tehdä! Vauhtia on edelleen niin ettei mulla kävelytahti riitä, ja jos en päästä Iksua etenemään, se turhautuu, paineistuu, menee makaamaan ja lakkaa haistelemasta. Kyllä se siitä lähtee taas hommiin kun näytän kädellä suuntaa ja annan käskyn, mutta vauhti kiihtyy välittömästi. Nameja se ei syö ellei satu astumaan päälle.

 

Kysyin paikkaa toukokuun lopulle jälkikurssille. Pakko saada jonkun kokeneemman näkemystä tuohon, itsekseni sottaamalla teen varmaan vain hallaa.

 

Boriskin pääsi pikatreeniin pihalla. Voi miksei se aina ole tuollainen, intoa täynnä niin ettei tahdo nahoissaan pysyä? Tehtiin alokasluokan seuraamiskaavio ja jäävät liikkeet, ei ongelmia. Lopuksi leikittiin hanskalla ja Boris tuntui tykkäävän. Ehkä sen kanssa pitää treeniä kerran kuussa, silloin se toimii?

 

Ilmoitin Igorin kesäkuun näyttelyyn. Huihai! Taitaa ruma lapsi joutua lähiviikkoina kylpyynkin, on sitten ainakin puhdas jos ei muuta.